ONNI SARMASTEEN NETTOVARALLISUUS

Liikemies Onni Sarmaste nousi julkisuuteen koronakeväänä myytyään Suomen Huoltovarmuuskeskukselle kasvomaskeja. Tilauksesta ja siihen liittyvästä jupakasta syntyi kohu ja vaikka tämä kohu onkin sittemmin laantunut, Sarmasteen nimi näkyy edelleen säännöllisin väliajoin keltaisen lehdistön palstoilla. Hänellä on myös maine miehenä, joka ei pelkää sanoa suoraan mitä ajattelee, joten myös hänen mielipiteensä pitävät häntä julkisuudessa. Vaikka Sarmaste on ollut monenlaisessa liiketoiminnassa mukana ja hänen nettovarallisuutensa vaikuttaa suurelta, moni ei tiedä, millä tavoin Sarmaste on rahansa tienannut. Hänen omaisuutensa ja nettovarallisuutensa suuruudesta on vaikeaa muodostaa tarkkaa käsitystä. Koska Sarmaste on viime aikoina ollut otsikoissa liiketoimintaansa liittyvien hämäräperäisyyksien vuoksi, monia lukijoita varmasti kiinnostaakin se, paljonko Sarmasteella todella on nettovarallisuutta, mikäli otetaan huomioon myös hänen velkojensa määrä. Tässä artikkelissa käsittelemmekin siis sitä, mikä on Onni Sarmaste nettovarallisuus suuruus.
KUKA ON ONNI SARMASTE?
Onni Sarmaste (s. 1981 Imatralla) on suomalainen liikemies, joka nousi julkisuuteen koronavuonna 2020, jolloin Suomen Huoltovarmuuskeskus tilasi Sarmasteen yritykseltä miljoonia kasvomaskeja, joiden tarkoitus oli suojata käyttäjäänsä koronavirukselta. Kasvomaskitilaus ehdittiin maksaa Sarmasteen yhtiön tilille ennen kuin tilatut maskit olivat saapuneet Huoltovarmuuskeskukselle. Tilauksen rahallinen arvo oli 4.5 miljoonaa euroa. Sarmasteen yhtiön tarkoituksena oli tilata maskit Kiinasta maskien valmistajalta ja toimittaa ne Huoltovarmuuskeskukselle eli toimia tilauksessa välikätenä. Sarmasteen mukaan tilattujen maskien oli tarkoitus päätyä yksityiskäyttöön. Kun tilaus saapui, toimitettuja kasvomaskeja oli huomattavasti pienempi määrä kuin mitä tilauksen suuruus oli ollut. Huoltovarmuuskeskus myös piti maskien laatua niin alhaisena, etteivät ne täyttäneet heidän laatuvaatimuksiaan. Huoltovarmuuskeskuksen mukaan maskien olisi pitänyt olla sopivia myös sairaalakäyttöön. Lisäksi toimitettuja maskeja käyttäneet ihmiset valittivat maskien aiheuttavan heille allergiaoireita ja haisevan pahalta. Huoltovarmuuskeskus katsoi Sarmasteen valehdelleen heille ja ilmoitti huhtikuussa 2020 purkavansa kaupat. Sarmaste kuitenkin vetosi siihen, että hän oli saanut tilauksen yksityishenkilöille sopivista maskeista ja että hänen toimittamansa maskit olivat tähän käyttöön sopivia. Asiasta nostettiin oikeusjuttu, jossa Huoltovarmuuskeskus vaati kauppahintaa kokonaisuudessaan takaisin ja vetosi siihen, että Sarmaste oli rikkonut kaupan ehtoja. Lopulta korkein oikeus päätti vuoden 2024 lopulla Sarmasteen olevan korvausvastuussa Huoltovarmuuskeskukselle. Hänen maksettavakseen tuli koko 4.5 miljoonaan euron kauppasumma ja lisäksi 183 000 euroa muita jupakasta syntyneitä kuluja.
ONNI SARMASTEEN URA ENNEN JULKISUUTTA
Ennen vuotta 2020 Sarmaste ei ollut julkisuudesta tuttu nimi, vaan hänen nimensä nousi otsikoihin ensimmäistä kertaa vasta maskikohun myötä. Epäonnistuneiden maskikauppojen tultua julki Sarmasteen taustoja kuitenkin alettiin penkoa tarkemmin ja kävi ilmi, että hänellä on jo ennen maskikauppoja ollut vuosien ajan hämäräperäistä liiketoimintaa. Sarmaste on ollut omistajana lukuisissa yrityksissä, jotka kaikki on luokiteltu “riskiyrityksiksi” eli niiden toiminta on joko lakannut kokonaan tai vaarassa lakata huonon taloustilanteen vuoksi. Sarmasteella on Suomen lisäksi Iso-Britanniaan, Viroon ja Unkariin listattuja yrityksiä. Sarmaste on aiemmin saanut lukuisia väkivaltarikossyytteitä, jotka ovat johtaneet mm. sakkorangaistuksiin ja lähestymiskieltoon. Lisäksi hän sai lokakuussa 2010 sakkorangaistuksen rattijuopumuksesta. Vuonna 2023 häntä syytettiin lisäksi raiskauksesta, mutta syyte kaatui oikeuskäsittelyssä.
SARMASTEEN NETTOVARALLISUUS SUURUUS
Vaikka Sarmaste onkin julkisuudessa kehuskellut rahoillaan ja omaisuutensa suuruudella, tarkkaa tietoa hänen nettovarallisuutensa suuruudesta ei ole saatavilla. Helsingin Sanomien Verokoneen mukaan Sarmaste on tienannut 533 534 euroa ansiotuloa vuonna 2020, mutta hänen nimensä löytyy Verokoneesta ainoastaan vuoden 2020 kohdalta. Tätä ennen tai tämän jälkeen hänen tulonsa eivät siis ole ylittäneet sadantuhannen euron rajaa, joka on ehto Verokoneeseen listautumiselle. Pääomatuloja Sarmasteella ei ole listattu olevan eli siitä päätellen hän ei omista esimerkiksi vuokraa tuottavia kiinteistöjä tai osakkeita, joista syntyisi tuottoa. Julkisuuteen on myös vuotanut tieto siitä, että vuonna 2018 ennen maskikauppoja Sarmasteen ilmoitetut ansiotulot ovat olleet 41 636 euroa ja vuonna 2017 16 634 euroa. Ennen tätä Sarmasteella ei ole ollut lainkaan verotettavia tuloja Suomessa vuosina 2010-2016.
Maskikohun jälkimainingeissa Sarmaste pidätettiin, sillä poliisi epäili häntä tällöin petoksesta. Tässä yhteydessä Sarmasteen varoja jäädytettiin 2.7 miljoonan euron edestä ja häneltä takavarikoitiin pian maskikauppojen jälkeen hankitut kaksi ökyautoa, Porsche ja Bentley. Samassa yhteydessä Sarmaste kertoi, että hänellä on nimissään viisi muutakin autoa. Näiden autojen merkeistä hän ei kuitenkaan ole kertonut julkisuudessa tarkemmin. Sarmasteen muutettua Espanjaan maskikohun jälkeen hänen verotuksensa ei enää tapahdu Suomessa, minkä vuoksi hänen tämänhetkisistä tuloistaan ei voida olla varmoja. Hänet on kuitenkin tuomittu maksamaan koko maskikaupasta saatu kauppasumma, joten tällä tavoin hankitut rahat eivät ole osa hänen nettovarallisuuttaan. Jo vuonna 2020 tehdyssä selvityksessä kävi ilmi, että Sarmasteella on 46 000 euroa ulosotossa ja hänen ulosottorekisterinsä on yksitoista sivua pitkä. Rekisteri koostuu suurimmaksi osaksi erilaisista veromaksuista ja pysäköintivirhemaksuista, mutta osa summista on myös lainoja Bank Norwegianille. Vaikuttaa siis siltä, ettei Sarmasteen taloudellinen tilanne ole aina ollut kovin ruusuinen myöskään ennen maskikauppoja. Hän on aiemmin väittänyt julkisuudessa maksaneensa ulosottovelkansa, mutta asiasta tehdyn selvityksen mukaan tämä ei ole totta.
Koska Sarmaste asuu nykyään Espanjassa, hänen nykyisestä nettovarallisuudestaan on vaikea saada ajankohtaista tietoa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että rikkaan miehen maineestaan huolimatta Sarmasteen raha-asiat eivät ole kovin hyvällä tolalla. Julkisuuteen ei ole tullut uutta tietoa siitä, millaisia liiketoimia Sarmasteella on ollut maskijupakan jälkeen, mutta todennäköisesti hän on edelleen yhtiökumppanina monissa riskiyrityksissä, jotka tuottavat taloudellista tappiota. On myös edelleen epäselvää, joutuuko Sarmaste maksamaan hänelle määrätyn 4.7 miljoonan euron maksun vai meneekö hänen valituksensa läpi korkeammassa oikeusasteessa. Mikäli kaikki Sarmasteen liiketoiminta on yhtä heikolla pohjalla kuin tähän asti, Sarmasteen nettovarallisuus voi kärsiä todella kovan kolauksen, mikäli hän joutuu maksamaan koko summan takaisin Huoltovarmuuskeskukselle.